West Coast Agility Team ry
Agilitya Porissa

hallin säännöt

- Hallin käyttöoikeus on kaikilla treeni-/omatoimipaikan maksaneilla. Treeni- ja omatoimipaikan maksaneille tullaan antamaan hallin oveen numerokoodi, jolla pääsee sisälle. Sisällä hallin toimiston oven vieressä olevasta avainboxista saat sinulle annetulla numerokoodilla siihen avaimen. Hallin koodia ei saa antaa ulkopuolisille. Ethän myöskään tuo halliin ulkopuolisia.
- Mikäli pysäköit autosi hallin pihaan, muista laittaa parkkikiekko. Hallin pihan paikoissa on 4 h:n kiekkopaikkoja.
- Kaveripassin (tarkoitettu vain WeCA ry:n treenioikeuden omaaville jäsenille) avulla hallille saa tulla treenaamaan myös ulkopuoliset, jos halli on varattu treenioikeuden omaavan nimiin. Kaveripassin käyttäjästä täytyy ilmoittaa Hallinnoijan varaustiedoissa ja maksu tulee olla maksettuna ennen treeniä.
- Omatoimitreenit varataan Hallinnoijasta vapaiden aikojen puitteissa. Tasapuolisuuden nimissä yhdellä ihmisellä saa olla korkeintaan kaksi varausta kerrallaan (30, 45 tai 60 min / kerta/päivä) ja käytettyään näistä toisen saa tehdä taas yhden uuden varauksen. Mikäli varaus on tehty ja sitä ei pysty käyttämään, on varaus ehdottomasti peruttava. Mikäli tarvitset pidemmän treeniajan (yli 60 min) kerralla, tulee sinun vuokrata halli käyttöösi. Hallin vuokraaminen tulee sopia erikseen ja vuokraamiseen on oma hinnastonsa.
- KONTAKTIESTEITÄ EI SAA SIIRTÄÄ YKSIN!
- HYPPYRATA on hallilla aina jokaisen kuukauden 1.-7. päivä (tällöin kentällä ei välttämättä ole kontaktiesteitä).
- PARITTOMILLA VIIKOILLA hallilla on aina numeroitu rata. Rataa saa muokata, eikä sitä ole pakko palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, mutta treenin jälkeen hallille jätetään numeroitu rata. Radan muokkaajalla on velvollisuus tarkistaa, että numeroitu rata on turvallinen suorittaa.
- PARILLISILLA VIIKOILLA rataa saa muokata miten haluaa, eikä radalle ole pakko jättää numerointia.
- Älä jätä hallissa olevan hätäpoistumistien eteen esteitä.
- Yleisestä siisteydestä huolehtiminen on kaikkien hallia käyttävien vastuulla. Älä jätä omia- ja koirasi tavaroita tai makupaloja hallille. Siivoathan myös roskat, lelunpalaset ja koirankarvat hallissa olevaan roskikseen. Älä jätä bioroskia hallin roskikseen. Ulkoroskikset sijaitsevat aidan vieressä raviradan puoleisessa päädyssä.
- Pidetään huoli, että koirat eivät tee tarpeitaan hallin piha-alueelle. Jätökset on siivottava myös hallin ympäristöstä. Ulkoroskikset löytyy aidan vierestä raviradan puoleisessa päädyssä.
- Huolehdithan myös, että koirasi ei tee tarpeitaan halliin. Vahingon kuitenkin sattuessa sakko on 20 € ja se on maksettava välittömästi seuran tilille FI54 5700 8120 1199 41 viitteellä 7003. Koiran jätökset tulee myös siivota välittömästi. Pesuaineet löytyvät hallin hyllyköstä.
- Juoksuinen koira voi treenata hallissa juoksuhousut jalassa.
- Kura- ja loskakeleillä toivomme, että ulkoillessa ja kentällä treenatessa olisi käytössä eri jalkineet. Toivottavaa olisi, että pyyhitään myös koiran tassut ja mahanalunen kurakeleillä.
- Ethän myöskään anna koirasi juosta valtoimenaan hallissa. Voit odottaa koirasi kanssa vuoroasi lämpimässä toimistotilassa. Tilassa on häkkejä koiria varten.
- Sisääntulon aulassa oleva wc on WeCalaisten käytössä. Pidetään huoli, että wc pysyy siistinä.
- Valot sammutetaan lähtiessä.


Mikäli sääntöjä ei noudateta, niin tarvittaessa hallitus puuttuu hallin omatoimisiin käyttöoikeuksiin.